Aamuisin talon pihanurmella
Tipautan kielelle veritimantteja
Lennätän keveitä sanasuukkoja
Valheiden pääskysparvi hajoaa
Pisteiksi kesätaivaalla
Sinisellä kankaalla
En unohda punaista taloa koskaan
Vihreitä seiniä
Joiden korvat eivät kuule totuuksia
Pientä metsää talon takana
Johon katoan
Hetkeksi katoan
Keinun koivussa
Diana ravistaa viittaansa
Ruusun terälehdistä
Kuusen neulasista
En unohda itkevää äitiä koskaan
Kyyneleitä en näe, kuulen niiden äänen
Kutsua metsän talon takana
Johon katoan
Kirjoitan sylissäni sileä, viileä kivi